Jo-Jo Vinssi

Jo-Jo jatkaa kuormaimen ulottuvuutta

Puurunkoja metsästä hakeva havaitsee lähes poikkeuksetta kuormaimensa ulottuvuuden riittämättömäksi. Varsinkin harvennuskohteilla epätasaisessa maastossa tukki tai kasa jää usein harmittavan lähelle, ja kuitenkin niin kauas. Vaikeassakin maastossa tulee helposti pinnisteltyä vielä hieman pidemmälle, jotta koura saisi rungon syleilyynsä. Tästä seuraa usein harmillisia pienempiä tai suurempiakin vaurioita; koneyhdistelmän renkaille, alustalle tai kasvuun jätetylle puustolle. Tällainen meno samalla "syö miestä"; kuljettaja kuluttaa henkistä kapasiteettiaan.

Mekaaninen vinssi avuksi
Ruotsalainen metsuri Görgen Troive keksi ja kehitteli täysin mekaanisen, kourakuormaimen puomiin mahdollisimman lähelle kouraa asennettavan Jo-Jo vinssin. Tämän vinssin periaate on siinä, että sen vetovoima saadaan aikaiseksi kuormaimen (tai kaivurin) puomin liikeradoilla; nostot - laskut ja sivuttaissiirrot. Jousikuormitettu vinssi kelaa itse aina vaijerilöysänsä pois. Tästä toimintaperiaatteesta tulee osuva nimi: Jo-Jo.
Vetoliikkeiden / vinssauksen ajaksi vaijeri lukitaan kietaisten se kelan ja kouran välillä sijaitsevan patentoidun lukitusrullan ympärille. Tästä asennosta Jo-Jon vaijeri vapautetaan ennen seuraavan tukin tai kasan luokse vientiä.
Lisävarusteena saatavan kätevän vaijerisoljen avulla vaijerin saa vedon päätyttyä irti tukista kuormainpuomin pienellä takaviistoisella liikkeellä. Näin kuljettajan tai apumiehen ei tarvitse niin usein kyyristellä tukin äärellä. Tämä helpottaa varsinkin yksin työskentelevän loikkimista koneen päälle ja pois, ainakin sen yhden kerran eli kasan / pysähdyskohdan viimeisen rungon kanssa.
Jo-Jo vinssi sopii myös kaivureiden tai nosturilla varustettujen kuorma-autojen lisävarusteeksi. Vinssi kiinnitetään voimatarroilla, ruuveilla ja kiristinklemmareilla tai hitsaamalla. Itse vinssikela on helppo irrottaa ja jälleen kiinnittää tarpeen tullen.

20 metrin ulottuvuus
Jo-Jo vinssissä on vakiona 20 metriä 5 mm vaijeria, jonka vetolujuus on 1400 kiloa. Milliä paksumpi vaijeri on valinnaisvaruste. Painoa koko paketilla on vain noin 17 kiloa.

Lue myös Koneviestin 8.2002 / 26.4. Jo-Jo tutustumistesti!


Jo-Jo-vinssi

Katso kuvat tästä, klikkaa pientä kuvaa, niin saat näkyviin ison kuvan uuteen ikkunaan.


Jo-Jo tekniset tiedot

vaijeri 5 mm / 20 m tai 6 mm / 15 m
vetolujuus 1400 tai 2000 kg
paino 17 kg

[Hinnat ja tilaus]